Pikkuasiat menevät minulla edelleen tunteisiin, ehkä jopa enemmän kuin ennen. Arjessa arkkiviholliseni ei ole kuolema. Arkkivihollisiani ovat esimerkiksi erilaisten elintarvikepakkausten muovikääreet, jotka eivät koskaan voi aueta nätisti.
Kun lapsi kuolee, sekä menneisyys, nykyhetki että tulevaisuus tuntuvat olevan täynnä tuskaa. Kun näistä kolmesta saa kaksi edes sekunniksi pois mielestä, se helpottaa.
Onko suhde kuolleeseen lapseen vain surua, vai voiko se olla muutakin?
Minusta on tullut hautausmaamutsi. Olisin niin paljon mieluummin mikä tahansa muu -mutsi. Futismutsi tai tanssimutsi vaikka. Mutta enpä saanut valita.
Mitä surusta selviäminen tarkoittaa? Minun surusta selviämistäni on opetella hyväksymään se, että koko minun loppuelämäni minun lapseni on kuollut. Siinäpä opeteltavaa yhdelle elämälle. Saatan silti yrittää opetella myös pysymään sup-laudan päällä seisaallaan, soittamaan ukulelea ja laulamaan jonkun metal-biisin karaokessa uskottavasti. Sitten joskus, kun jaksan.
kuolemawashere.com 