Vertaistuki, paras tuki

Ensimmäisen vertaistukiryhmäni jälkeen olin valtavan helpottunut siitä, että olin tavannut lapsensa menettäneitä, joilla surun tietä oli takana jo useampia vuosia. Ajatella, nuo ihmiset ovat edelleen hengissä, vaikuttavat olevan jopa ihan järjissään ja toisaalta, kantavat surua ja lastaan mukanaan kukin tavallaan

(Ammatti)apua! Ja sen vastaanottamista

Jos olisi olemassa surupoliklinikka tai surutoimisto, niin sinnehän minä kuuluisin psykiatrisen poliklinikan tai mielenterveystoimiston sijaan. Mutta koska ei ole, heilun suruni kanssa mielenterveyspuolella ja se on tosiaan aiheuttanut välillä hämmennystä, itsessäni ja varmasti myös ammattilaisissa.

Surusta puhumisen ärsyttävä vaikeus

Kun minä en vielä ollut kohdannut Suurta Surua, ajattelin, että sureva ihminen ei varmaan halua puhua surustaan, koska se on niin kauhean raskas asia. Että ei nyt väännetä veistä haavassa. Olin sitten hiljaa tai puhuin muista asioista tai yritin piristää!!!!! Jestas.