Vertaistuki, paras tuki

Hei taas! Kuten viime viikolla lupasin, tällä viikolla kirjoitan vertaistuesta ja sen merkityksestä lapsen kuoleman jälkeen. Minulla oli jonkinlainen suhde vertaistukeen ilmiönä ja avun muotona jo ennen Supersankarin kuolemaa noin niin kuin yleisessä mielessä. Olen ammatillisesti ollut hyvinkin kiinnostunut vertaistuesta sosiaalisen tuen välineenä. Harkitsin tekeväni aiheesta gradun (mutta päädyin lopulta toiseen aiheeseen) ja olen ollut vuoden verran töissä yhdessä vertaistukijärjestössä. Vertaistuen saajana ja antajana kokemukseni olivat kuitenkin hyvin vähäisiä.

Suomessa vertaistukea lapsensa menettäneille tarjoaa ja organisoi Käpy – Lapsikuolemaperheet ry ja hyvin tarjoaakin ja organisoi. Tämä oli yksi niitä tukikontakteja, joihin ei tarvinnut olla itse yhteydessä, vaan sairaalassa sosiaalityöntekijä kysyi luvan meiltä, välitti yhteystiedot Käpyyn ja alle viikko Supersankarin kuoleman jälkeen meille soitettiin Kävystä. Ei tainnut mennä kuin viikko siitä eteenpäin ja minulle oli löytynyt oma vertaistukihenkilö. Noin ihan vertailun vuoksi, tässä kohtaa taisimme vielä odottaa aikoja sekä neuvolapsykologille että yleissairaalapsykiatrialle.

Kuten kiitos-postauksessa lyhyesti mainitsinkin, olen sittemmin saanut vertaistukea Kävyn kautta paitsi mahtavalta vertaistukihenkilöltäni, myös vertaistukiryhmässä ja kesällä luovan kirjoittamisen viikonlopussa, joka tavallaan jatkuu edelleen, koska pidämme porukan kanssa yhteyttä epäsäännöllisen säännöllisesti. Kävyn kautta tulleen vertaistuen lisäksi olen saanut valtavasti vertaistukea vanhalta kaverilta, josta on sittemmin tullut ystävä ja joka on valitettavasti kokenut myös oman vauvan kuoleman.

Lisäksi somessa on useita erilaisia lapsen kuolemaan liityviä vertaistukiryhmiä, jotka ovat minulle niinikään tärkeitä. Laskin juuri, että kuulun facebookissa yhteensä viiteen erilaiseen suomalaiseen lapsensa menettäneiden vertaistukiryhmään ja lisäksi yhteen englanninkieliseen vertaistukiryhmään heille, jotka ovat kokeneet istukan irtoamisen. Listausta erilaisista somevertaistukiryhmistä lapsensa menettäneille löytyy Kävyn sivuilta.

Vertaistuessa on valtavasti asioita, jotka ovat auttaneet vauvan kuoleman jälkeen jaksamaan. Tärkein niistä on ehdottomasti, yllättäen aika samalla tavalla kuin ammattiavussakin, se että saa sen tunteen että ei ole yksin. Ammattiavun saaminen antaa tavallaan sen tunteen, että yhteiskunta ei hylkää ja vertaistuki sen kokemuksen, että ei ole (valitettavasti) ainoa jolle näin tapahtuu ja että joku voi oikeasti ymmärtää miltä tuntuu järjestää lapsensa hautajaiset, kohdata raskaana olevia ja ihan vaan vaikka elää eri vuodenaikoja lapsen kuoleman jälkeen.

Lisäksi, olen jo aiemmin työssäni huomannut, että monia asioita on helpompi ottaa vastaan saman kokeneelta kuin ammattilaiselta, jolla omakohtaista kokemusta ei ole. Vaikka jokaisen kokemus on ainutlaatuinen ja erilainen, yhdistää lapsen kuoleman kokemus kaikkia. Siksi kommunikointi, sekä kuunteleminen että puhuminen on vertaisen kanssa helpompaa ja luontevampaa.

Parhaita asioita, mitä vertaistuesta olen konkreettisesti saanut ovat ymmärryksen lisäksi toivo sekä rohkaisu toteuttaa itseä ja omaa surua. Ensimmäisen vertaistukiryhmäni jälkeen olin valtavan helpottunut siitä, että olin tavannut lapsensa menettäneitä, joilla surun tietä oli takana jo useampia vuosia. Ajatella, nuo ihmiset ovat edelleen hengissä, vaikuttavat olevan jopa ihan järjissään ja toisaalta, kantavat surua ja lastaan mukanaan kukin tavallaan. Ja tulevat niiden kanssa vertaistukiryhmään, vielä monen vuoden jälkeenkin.

Itsensä toteuttaminen surussa on ollut minulle valtavan tärkeää ja olen kirjoittanut lapsestani ja lapselleni ihan alusta lähtien. Itseni tuntien uskallan kuitenkin arvata, että ilman esimerkiksi tukihenkilöäni ja kirjoitusviikonlopun ohjaajaa ja porukkaa olisi käynyt niin kuin vanhassa elämässä usein kävi: innostun hetkellisesti jostain vanhasta tai uudesta jutusta, teen sitä muutaman kuukauden ajan ja sitten löydän uuden jutun. Rehellisesti, en usko että tätä blogia olisi olemassa tässä muodossa ilman vertaistukea. Ja tämän blogin kirjoittaminen on minulle valtavan tärkeää. Tämä on minulle aikaa Supersankarin kanssa. Vaikka häntä ei enää ole, voin viettää hänen kanssaan silti aikaa kirjoittamalla hänestä ja kaikesta tästä mitä hän toi tullessaan. Ajatusmalli on lohdullinen ja senkin olen oppinut vertaisiltani.

En väitä, että vertaistuki on ongelmatonta. Tiedostan, että joissakin vertaistukiyhteisöissä voi esimerkiksi syntyä normistoja, jotka voivat pahimmillaan ahdistaa. Jos kuuntelee muiden juttuja eikä tunnista itseään yhtään, voi se jopa pahentaa yksinäisyyden kokemusta. Itselleni ei näin onneksi ole käynyt. Uskoisin, että yhteisöissä, joilla on (koulutettu) ohjaaja, tällaiset ongelmat ovat ylipäänsä aika harvinaisia. Ainoa ongelma, minkä olen itse kohdannut, on ns. suruyliannostusongelma. Tämä ilmenee erityisesti somessa ja tarkoittaa sitä, että omassa, syvässä ja toivottamassa surussa facebookin feed tuuttaa julkaisuja muiden kuolleista lapsista ja surusta. Silloin voi helposti tuntua siltä, että kaiken sen surun ja menetyksen alle vaan hukkuu. Tähänkin sain vertaiselta (keneltäpä muultakaan) helpon vinkin: laittaa ilmoitukset ryhmistä pois päältä ja käy lukemassa juttuja silloin kun itsestä tuntuu. Toimii hyvin.

Kaiken kaikkiaan, vertaistuki on niin mahtavaa myös siksi, että se on tavallaan aina tarjolla. Kun tulee se tunne, voi mennä somen ryhmään ja usein jo muiden kokemusten lukeminen auttaa. Jos tässä kuussa ei huvita mennä vertaistukiryhmään, voi mennä ensi kuussa. Ja minä olen vielä silläkin lailla onnekas, että minulla on useampikin vertainen, joille viestilinja on auki käytännössä aina.

Siispä, sinulle joka mietit, uskallatko mennä vertaistukiryhmään tai ottaa yhteyttä vertaistukiyhdistykseen (oli asia sitten mikä tahansa), rohkaisen sinua. Kokeile, mikä sinulle sopii. On erittäin paljon mahdollista, että saat siitä paljon, vaikka ajatus ryhmästä tuntuisi vieraalta ja voimatkin ovat vähissä. Jos ei muuta, niin monessa vertaistukitapaamisessa on hyvät tarjoilut (tämä on muuten itseasiassa huonoin puoli somevertaistuessa.) Kuten aiemmin todettu, syöminen surussa ja toki monessa muussakin elämäntilanteessa on tärkeää.

Tukevaa viikkoa hei, en vielä tiedä mistä ensi viikolla kirjoitan, mutta melko varmasti kirjoitan kuitenkin. Tällä hetkellä elämä on aika raskasta töiden aloituksen, Supersankarin lähestyvien syntymä- ja kuolinpäivien sekä surun ja muidenkin tunteiden keskellä. Onneksi ilojakin on.

3 thoughts on “Vertaistuki, paras tuki

  1. Kiitos kirjoituksestasi, hienoa että olet saanut tukea vaikeassa tilanteessasi. Itse kirjoitin omassa ”Sydämestäni“-blogissa aikanaan vertaistuesta, joka oli monilta osin paljon kuvailemaasi tukea haitallisempaa. Monenlaista löytyy onneksi.

    Tykkää

    1. Kiitos! Kävin heti lukemassa sinun vertaistukiaiheisen tekstisi. Tuollainen vertailuasetelma vie kyllä pohjan vertaistuen idealta, kurjaa että sitä jossain on noin selkeästi. Pisteet Käpy ry:lle siitä, etten ole vertailuun tai vähättelyyn törmännyt, vaikka kuolleiden lasten iät, tilanteet ja valitettavasti jopa menetettyjen lasten lukumäärä vaihtelee.

      Liked by 1 henkilö

      1. Epäilemättä on myös aitoa vertaistukea, hienoa että Käpy ry toimii. Synnynnäinen sydänvika on kokemukseni mukaan aika ohut pohja vertaisuudelle. Se vaihtelee niin paljon eri ihmisillä ja vaikuttaa monesti käytännössä vähän. Onhan minullakin toisaalta pari ihan hyvää kokemusta ja olen saanut oppia että olen muutakin kuin sydän 🙂 Kiitos kun luit tekstini.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s