Nyt on niin, että tällä hetkellä tässä elämäntilanteessa olen kurkkuani myöten täynnä hetkessä elämistä tai siltä ainakin tuntuu. En jaksaisi enää yhtään hengitellä syvään ja havainnoida ympäristöä tässä hetkessä ja hyväksyä sitä, etten voi vaikuttaa menneisyyteen tai nykyisyyteen ja olla kiitollinen siitä että juuri nyt kaikki on hyvin.
Helposti alkaa miettimään, mitä tein viimeksi väärin noin niin kun ihan ajatuksen tasolla. Ehkä en pelännyt tarpeeksi? Ehkä luotin liikaa? Tällaiset ajatukset johtavat taas helposti siihen, että kuvittelee, että jos nyt luotan liikaa, niin kaikki menee varmasti vatuiksi.
Oma listani perusturvallisuuden tunteen tukemiseen. Pätee suurilta osin sekä vauvan kuolemaan että pandemian aiheuttamaan poikkeustilaan.
Kiitoksia vuoden lopun kunniaksi. Ei sitäkään vähää huumoria eikä nokkeluutta, puhdasta kiitollisuutta vain.
Pieni epäjoulutarina Tunteista ja niiden edesottamuksista yhden surevan aivoissa.
Olen löytänyt itseni julkisella paikalla hillitsemästä itseäni huutamasta lapsiaan toruvalle väsyneen oloiselle vanhemmalle, että mitäs siinä huudat, sun lapsi on sentään elossa. Olen löytänyt itseni julkisella paikalla hillitsemästä itseäni huutamasta itkevälle lapselle, että mitäs siinä huudat, sinä saat sentään olla elossa.
kuolemawashere.com 