Suremisen kauneus ja rumuus

Aika usein suru ei tunnu yhtään kauniilta, ei edelleenkään vaikka olen kehuskellut oppineeni elämään sen kanssa jotenkin. Kun itkee naamansa turvoksiin tai putsaa lapsensa hautaa linnunkakasta, se ei ole kaunista.

Oi kuolema, miks oot niin vaikea?

Uskon edelleen, että kuolemasta voi ja pitää puhua myös muista näkökulmista, kuin surun ja menetyksen näkökulmasta. Haluan uskoa, että niin laajaan kysymykseen kuin kuolema, suru ja menetys ovat vain yksi näkökulma muiden joukossa.

Vertaistuki, paras tuki

Ensimmäisen vertaistukiryhmäni jälkeen olin valtavan helpottunut siitä, että olin tavannut lapsensa menettäneitä, joilla surun tietä oli takana jo useampia vuosia. Ajatella, nuo ihmiset ovat edelleen hengissä, vaikuttavat olevan jopa ihan järjissään ja toisaalta, kantavat surua ja lastaan mukanaan kukin tavallaan

(Ammatti)apua! Ja sen vastaanottamista

Jos olisi olemassa surupoliklinikka tai surutoimisto, niin sinnehän minä kuuluisin psykiatrisen poliklinikan tai mielenterveystoimiston sijaan. Mutta koska ei ole, heilun suruni kanssa mielenterveyspuolella ja se on tosiaan aiheuttanut välillä hämmennystä, itsessäni ja varmasti myös ammattilaisissa.

Suru ei ole sairaus, mutta voi viedä työkyvyn

Jos minä saisin päättää, sairausvakuutuslaissa ja työsopimuslaissa olisi äitiys,- isyys-, sairaus-, jne. -vapaiden ohella suruvapaa. Tavallaan ajattelen kyllä, että kun juuri nyt minun on vielä vaikea päättää edes täytteitä pizzaan, ei minun kannattaisikaan tehdä mitään merkittäviä päätöksiä. Sen aika on ehkä myöhemmin. Mutta vaikken saa päättää, voin aina speksata täällä blogissa. Mahtavaa!