Hei taas ja hyvää kuolleiden lasten muistopäivää tänään 23.9. Jos et tiennyt päivästä, et varmasti ole ainoa. Minäkään en todella ollut tietoinen tällaisesta teemapäivästä ennen tätä vuotta, kun aihe valitettavasti koskettaa meidän perhettämme. Päivän facebook-sivun mukaan kyseessä on ns. virallinen teemapäivä ja sitä on vietetty Suomessa vuodesta 2010. Kalenterissa sitä ei kuitenkaan ole, eikä se ole liputuspäivä. Voisi kyllä minun mielestäni olla, vähän turhia nämä teemapäivät, joista käytännössä kukaan ei tiedä.

Me tuskin teemme tänään mitään erityisen erityistä. Ehkä katson kuvia Supersankarista, mutta niin katson usein muutenkin. Ehkä käymme haudalla, mutta niin käymme aika usein maanantaisin muutenkin. Meille jokainen päivä on ihan konkreettisestikin kuolleiden lasten muistopäivä.

Ajattelen silti, että on ihan tosi tärkeää, että tällainen muistopäivä on ja toivoisin siksi sille lisää näkyvyyttä. Päivä tekee kuitenkin jollain tavalla näkyväksi ja olemassaolevaksi kaikki ne pienet, jotka ovat kuolleet. Toisaalta ajattelen, että päivä voi antaa myös ajan ja tilan ja surra ja muistella läheltä tai kauempaakin kuollutta lasta.

Ainakin minun kokemukseni mukaan lapsen kuolema nimittäin koskettaa, paitsi perhettä, myös todella laajaa piiriä ihmisiä heidän ympärillään. Se, että elämä loppuu ennen aikojaan ja ikään kuin väärässä järjestyksessä, järkyttää ja pistää miettimään. Ehkä juuri siksi ihmisiä kiinnostaa usein se, mihin lapsi kuoli. Ymmärrän sen hyvin, koska lapsen kuolemaa on niin vaikea uskoa ja ymmärtää. Usein kuitenkin tuntuu unohtuvan, että kuolemaa edeltää aina elämä. Se voi olla lyhyt ja päättyä joskus jo kohdussa, mutta se on silti ihan oikea elämä.

Meidän supersankarimme eli vain 30 tuntia. Alle puolitoista vuorokautta elämää, mutta mitkä vaikutukset sillä onkaan ollut meidän ja monen muun elämään! Osaa niistä on vaikea kuvailla sanoin, mutta tässä muutamia vaikutuksia minun elämääni:

Hän teki minusta äidin. Sain koskettaa, hoitaa ja pitää sylissä omaa lastani. Koin ja koen valtavan määrän erilaisia valtavia tunteita, kovin raskaitakin, mutta opin (koko ajan) elämään niiden kanssa. Järkytys, suru ja ikävä jättävät minuun jälkeensä loppuiäkseni. Monet ominaisuuteni ovat muuttuneet tai muutoksessa. Olen kohdannut pahimmat pelkoni. Olen mennyt rikki. Parisuhteesta tuli tiiviimpi, puhuminen lisääntyi. Olen tavannut suuren määrän uusia ihmisiä, olen saanut uusia ystäviä. Laaja perheemme ovat entistä kovempi tiimi. Olen palannut monen vuoden jälkeen kirjoittamisen pariin. Olen pohtinut elämää ja kuolemaa enemmän kuin ennen Supersankaria koko elämäni aikana yhteensä. Olen ollut tilanteissa, joihin olen pelännyt lyyhistyväni, mutta selvinnyt niistä hengissä. Maailman suurin rakkaus jättää minuun jälkensä loppuelämäkseni.

Mitään näistä ei olisi, jos hän ei olisi elänyt. Osaa näistä ei olisi, jos hän ei olisi kuollut. Mutta kuten sanottu, kuolemaa edeltää aina elämä. Ja tämä lista Supersankarin elämän ja kuoleman vaikutuksista on vain minun. Jos pyydettäisiin lista kaikilta niiltä ihmisiltä, joita Supersankari on tavalla tai toisella koskettanut vain n. 30 tunnin elämällään, olen varma, että saataisiin kasaan lista, jossa olisi ainakin 30 000 kohtaa.

Ajattelen, että oli kyse sitten tämän meidän todellisuutemme jättäneestä lapsesta tai aikuisesta, voisi itse kukin ehkä kysyä enemmän: millainen hän oli ja miten hänen elämänsä vaikutti hänen läheisiinsä? Ja kysyä vähemmän: miten hän kuoli? Koska ei ole niin lyhyttä elämää, ettei se olisi jättänyt ihan kauhean suurta jälkeä.

Muistorikasta päivää ja voimia yhä pimeämpiin aamuihin!