Hetkessä eläminen ei olekaan ihanaa

Nyt on niin, että tällä hetkellä tässä elämäntilanteessa olen kurkkuani myöten täynnä hetkessä elämistä tai siltä ainakin tuntuu. En jaksaisi enää yhtään hengitellä syvään ja havainnoida ympäristöä tässä hetkessä ja hyväksyä sitä, etten voi vaikuttaa menneisyyteen tai nykyisyyteen ja olla kiitollinen siitä että juuri nyt kaikki on hyvin.

Ihan vaan yksi oivallus pelosta

Helposti alkaa miettimään, mitä tein viimeksi väärin noin niin kun ihan ajatuksen tasolla. Ehkä en pelännyt tarpeeksi? Ehkä luotin liikaa? Tällaiset ajatukset johtavat taas helposti siihen, että kuvittelee, että jos nyt luotan liikaa, niin kaikki menee varmasti vatuiksi.

Oi kuolema, miks oot niin vaikea?

Uskon edelleen, että kuolemasta voi ja pitää puhua myös muista näkökulmista, kuin surun ja menetyksen näkökulmasta. Haluan uskoa, että niin laajaan kysymykseen kuin kuolema, suru ja menetys ovat vain yksi näkökulma muiden joukossa.

Äitienpäivän tunnelmia

Suru on edelleen jokaisessa solussa läsnä enkä mitään haluaisi niin paljon kuin lapseni takaisin. Silti minusta tuntuu, että voin tänä äitienpäivänä paremmin, kuin olisin ikinä uskonut silloin vuosi sitten.

Kohtaaminen haudalla

En oikeastaan muista mitä kaikkea siinä juttelimme, mutta muistan sen voimakkaan yhteyden, auringonvalon, haustausmaan rauhan ja aurinkolasien alla valuvat kyyneleet.

Asioiden oikeat mittasuhteet

Pikkuasiat menevät minulla edelleen tunteisiin, ehkä jopa enemmän kuin ennen. Arjessa arkkiviholliseni ei ole kuolema. Arkkivihollisiani ovat esimerkiksi erilaisten elintarvikepakkausten muovikääreet, jotka eivät koskaan voi aueta nätisti.

Surun seurassa poikkeustilassa

Itse asiassa, Suru itsessään näyttää tällaisessa härdellissä viimein jopa sen lempeämmän puolensa. Jollain oudolla tavalla on lohdullista, että vaikka maailma on kaaoksessa, minulla on muistot supersankarista, joihin uppoutua. Hautausmaalla poikkeustilasta ei ole merkkiäkään.