Maanantaita vaan taas! Tänään sukelletaan ns. kuoleman käytäntöihin eli toisin sanoen niihin asioihin, joita ennen lapseni kuolemaa en tehnyt, mutta sen jälkeen tein.

Rohkenen uskoa, että ainakin melkein jokainen varmasti ymmärtää, että lapsen kuolema on emotionaalisesti, henkisesti, fyysisesti, sosiaalisesti ja maailmankaikkeudellisesti ihan hirveää kuraa ja pistää ihmisen tilapäisesti, joskus pysyvästikin monella tapaa sekaisin. Tämän verran minäkin ymmärsin jo ennen tätä omaa kokemustani. Harva (en minä ainakaan) kuitenkaan tulee ajatelleeksi kaikkia niitä käytännön asioita, joita kaiken keskellä joutuu tekemään. Ajattelen, että nämä asiat ovat merkittäviä siksi, että ne osaltaan vaikuttavat paitsi arkeen, myös esimerkiksi minäkuvaan. Lisäksi olen monesti havahtunut tekemästä jotain mielestäni absurdia ja itkunauraen miettinyt, että voi kun kaikki tietäisi. Siksipä laadin valaisevan seitsemän kohdan listan käytännön asioista, joita minä jouduin ja päädyin tekemään vauvamme kuoltua. Ehkä tästä voi olla jotain apua myös jollekin, jonka vauva on juuri kuollut.

1. Vauvatavaroiden siivoaminen ja mainosten blokkaaminen

Tämä vauvatavarajuttu on ehkä se ilmeisin, jonka moni tajuaakin. Meillähän oltiin supersankarin syntyessä ja kuollessa raskausviikolla 29. Jonkun verran tavaraa olikin jo hankittu ja varsinkin saatu kilteiltä lähimmäisiltä. Äitiyspakkauskin oli jo saapunut ja siellä se odotteli olohuoneen lattialla sairaalasta tullessa. Jos lapsi on ehtinyt elää pidempään tai syntyy täysiaikaisena, tavaroita on toki ihan eri tavalla. Kaikissa tapauksissa, tavaroiden siivoaminen tai tietoinen paikalleen jättäminen voi olla osa surun käsittelyä tai sitten vaan välttämätön paha. Minulle se oli lähinnä jälkimmäistä, silti koin tarvetta tehdä sen nimenomaan itse.

Toinen käytännön paha on kaikenmaailman beibi- ja pampersklubien peruminen (jos on tällaisiin liittynyt) sekä selain- ja facebook-mainosten jatkuva piilottaminen; joudun tekemään sitä vieläkin. Kun usean kuukauden googlaa erilaisia raskauteen ja vauvoihin liittyviä asioita (ja sen jälkeen vielä tekee hakuja tyyliin ”vauvan arkku mallit” ja ”decorations baby grave”), ei algoritmit ihan helposti taivu ymmärtämään, etten halua nähdä niitä imetysvaate- ja yhdistelmävaunumainoksia enää. Facebookille ja googlelle ei valitettavasti pysty sanomaan, että näiden jatkuvien vauvakrääsämainosten näkeminen tuottaa minulle ilmastoahdistuksen lisäksi myös muunlaista tuskaa.

2. Ruokakaupan vaihtaminen – tilapäisesti

Heti lapsen kuoleman jälkeen kaikki oli sumuista, vaikeaa ja monimutkaista. Tutut paikat tuntuivat vierailta ja puolituttuihin törmääminen ahdistavalta ajatukselta. Muun muassa lähikauppa oli siksi no-go. Niinpä tutustuimme alkuun oman kaupan sijaan lähikuntien tarjontaan. Kauppaan matkustaminen ja suorituksesta selviytyminen elossa toi välillä pienimuotoisen voittajafiiliksen ja tarjosi ihan terveen tauon surutalossa nököttämiseen. Myös joitakin muita rutiineja meni alkuun vaihtoon. Kai se kertoo siitä valtavasta muutoksesta, mikä elämässä tapahtui lapsen kuoleman myötä. Toisaalta työelämästä poisjääminen ja äitiysloman viettäminen ilman vauvaa pakottivatkin luomaan arkeen uusia tapoja ja rakenteita, jotka tietenkin poikkesivat sekä siitä mitä elämä oli aiemmin että siitä mitä olin äitiyslomalle suunnitellut.

3. Hautajaisten järjestäminen

Ne hautajaiset pitää todella ihan itse järjestää. Onneksi siihen sai hyviä neuvoja sairaalapastorilta ja järjestelyihin apua läheisiltä. Silti näin jälkikäteen on vaikea ymmärtää, miten me pystyimme siinä kokonaisvaltaisessa suru- ja shokkisumussa hoitamaan kaikki asiat: soittamaan virastoihin ja valitsemaan virret, kukat, arkut ja uurnat parissa viikossa. Äkkiä voisi ajatella, että ei kai niillä niin väliä, mutta toisaalta kun ne on niitä viimeisiä ja harvoja asioita, joita lapsensa hyväksi voi tehdä, on niillä sitten kuitenkin väliä. Hautakivellä ei sitten onneksi ollutkaan kiirettä ja saimme katsella ja miettiä eri malleja rauhassa. Olemmekin nykyään, vaikka ite sanonkin, melkoisia eksperttejä mitä tulee hautakiviin. Keittiömme seinään askartelin pahvista havaintomalleja eri mallisista ja kokoisista kivistä päätöksentekoa helpottamaan. Jotenkin tietysti toivoin, että olisin askarrellut äitiyslomalla jotain muuta.

4. Oman hautapaikan varaaminen

Niin, tuli varattua meille molemmille myös hautapaikat, samaan hautaan supersankarin kanssa, koska niitä meille tarjottiin. Harvalla kolmekymppisellä taitaa olla hautapaikka ja hautakivi omaa nimeä vailla valmiina odottamassa. Taitaa olla nuoruus virallisesti ohi. Ei auta kuin toivoa, että paikka saa odottaa meitä vielä pitkään.

5. Kuolemaan liittyvien kulujen maksaminen

Tätäkään ei välttämättä tule ajateltua. Että kaiken muun kamaluuden lisäksi kuolema myös maksaa ja lapsen kuoleman tapauksessa maksajina ovat tietenkin useimmiten lapsen vanhemmat. Raha on toki vaan materiaa, mutta monelle tämä voi aiheuttaa jo muutenkin vaikeaan tilanteeseen lisämurhetta. Kuolemassa maksaa muun muassa hautapaikka, hautaus, mahdollinen tuhkaus ja uurnan säilytys ennen sen laskemista, arkku, mahdollinen uurna, mahdollinen tilavuokra hautajaisia varten, mahdollinen pitopalvelu hautajaisiin, kukat, kuolinilmoitus lehteen ja hautakivi. Näihin menee helposti useampi tonni. Näistä toki läheskään kaikki eivät ole pakollisia, mutta voivat olla tärkeitä tapoja toteuttaa omaa surua ja vaalia lapsen muistoa. Siksi on todella ikävää, jos jo muutenkin vaikeita valintoja joutuu tekemään laskin kädessä.

Pari ”hauskaa” rahaan liittyvää faktaa, jotka opimme: krematoriot kannattaa kilpailuttaa, jos vaan jaksaa. Me emme olisi jaksaneet (eikä tullut kyllä mieleenkään), mutta hautaustoimistomme onneksi jaksoi. Koska näin on, että joistakin krematorioista saa ns. lapsialennuksen, joistakin ei. Lisäksi, useassa seurakunnassa vauvan ristiäisiin saa seurakunnalta ilmaiseksi tilan, mutta vauvan hautajaisiin maksetaan normaali tilavuokra.

6. Perunkirjoituksen laatiminen

Tankattuani lakia tulin siihen tulokseen, että vastasyntyneenä kuolleellekin tulee laatia verotusta varten perunkirjoitus. Tähän meitä kukaan ei ohjannut eikä neuvonut ja asiasta oli internetsissä hyvin vähän tietoa saatavilla. Lopulta printtasin netistä jonkun ilmaisen pohjan ja kirjoitimme siihen, että vastasyntyneemme oli varaton ja omaiset vastasivat hautajaiskustannuksista. Tiedä sitten, riittikö se, ei ole verottajasta kuulunut.

7. Onko sulla lapsia -kysymykseen vastaaminen

Tässä asiassa olen vielä opetteluvaiheessa, mutta joutunut kohtaamaan tämän kysymyksen arjessa jo pari kertaa. Oikea vastaus on tietenkin että on. Minähän olen ylpeä siitä, että olen supersankarin äiti enkä häpeile kertoa sitä. Siltikin on tilanteita, joissa tekee mieli sanoa ei. Ne ovat tilanteita, jossa omat voimat ovat vähissä ja ei usko saavansa tilanteen vaatimaa kannattelua kysyjältä vaan pelkää joutuvansa lohduttamaan itse kysyjää. Tai sitten ne ovat tilanteita joissa haluaa saada jonkun asian vaan äkkiä hoidettua ja kysymys tuntuu tilanteeseen nähden epäolennaiselta. Olen kerran vastannut ei ja siitä tuli niin huono ja epäkunnioittava olo supersankaria kohtaan, etten taida pystyä tekemään niin ainakaan vähään aikaan.

Siinä se oli, napakka seitsemän kohdan lista asioista, joissa kuolema on tullut osaksi arkea ja koettelemuksista, jotka on selätetty! Voimia viikkoon niille jotka sitä tarvitsevat ja oivaltavia ajatuksia niille jotka niitä tarvitsevat!